Kattotuolit – kilpakykyisen hintaan

Kattoristikot eli kattotuolit perinteisistä harjaristikoista vaativiin kehä- ja erikoisristikko­toteutuksiin

Kattoristikko eli kattotuoli on rakennuksen kantava yläpohjarakenne. Kattoristikkoja käytetään monenlaisissa rakennuksissa aina omakotitaloista rivi- ja kerrostaloihin sekä halleihin. Kattotuolin tarkoitus on kestää kattoon kohdistuvat kuormitukset, ja sen oikea mitoitus juuri kohteeseen sopivaksi onkin äärimmäisen tärkeää. Tarvittaessa teemme myös palokatkoissa käytettävän levytyksen ja villoituksen jo tehtaalla valmiiksi. Myös esimerkiksi räystäiden maalaukset, loveukset ja vaikkapa kaidereiät voidaan tehdä jo kattotuolitehtaalla valmiiksi. Näin työmaalla tehtävien työvaiheiden määrä vähenee.

Tuotteemme ovat täysin kotimaisia niin raaka-aineiltaan kuin valmistukseltaankin. Luota suomalaiseen laatuun – tilaa kattoristikko meiltä!

Toimituksemme ulottuvat pääsääntöisesti Varsinais-Suomen alueelle, tarvittaessa myös muualle Suomeen.

Suomalaiset, CE-laatumerkityt kattotuolit mittatilauksena

Tehtaallamme valmistetaan kaikki kattoristikot aina perinteisistä harjaristikoista vaativiin erikoiskattotuoleihin mittatilaustyönä. Kattoristikot ovat naulalevyrakenteita (NR), joiden valmistusta ja laatua valvoo niin sanottu Ilmoitettu Laitos (VTT, Finotrol, Inspecta, jne.). Kaikista valmistamistamme kattotuoleista löytyykin uuden rakennustuotedirektiivin mukainen CE-laatumerkki.

Viralliset ristikkokuvat ja -laskelmat rakennusviranomaisia varten, sekä NR-asennus ja käsittelyohjeet, sisältyvät jokaiseen toimitukseen. Mahdolliset nurjahdustuettavat sauvat on merkitty kattoristikkokuviin ja itse kattotuoleihin. Kohteen päärakennesuunnittelija vastaa katon kokonaisjäykistyksestä. Asennus ja käsittelyohjeet löytyvät web-sivuiltamme "Oppaat ja sertifikaatit" -osiosta.

Ota rohkeasti yhteyttä! Myyntimme neuvoo ja konsultoi alusta alkaen

Tutustu tarkemmin ristikoihin ja ota yhteyttä, niin kartoitetaan millainen ratkaisu sopii juuri sinun tarpeisiisi. Myynnin henkilökuntamme on osaavaa ja koulutettua, ja konsultoi sinua alusta lähtien; meiltä saat aina ammattitaitoiset ratkaisut tarpeitasi vastaten. Halusitpa kysyä lisätietoja tai pyytää tarjouksen saman tien, myyjämme ovat käytettävissäsi.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous tästä

Kotimaista huippulaatua suunnittelusta lähtien

Valmistamiemme kattoristikoiden lujuuslaskelmat ja viralliset kattotuolipiirustukset tekee Tampereella sijaitseva Sweco Rakennetekniikka Oy, jonka palveluksessa työskentelee yli 700 teknisen alan asiantuntijaa.

Pekka Tähtinen osana muuta Swecon NR-suunnittelutiimiä on jo useamman vuoden ajan tehnyt Turun Rakennustuote Oy:n asiakkaille tarvittavat viralliset kattotuolipiirustukset ja lujuuslaskelmat.

"Toiminta Turun Rakennustuote Oy:n osaavan myynnin kanssa on helppoa ja sujuvaa. Suunnitteluyhteistyöstä alkaa meillä olla kokemusta jo yli 20 vuoden ajalta. Konsultoiva myynti ja osaava suunnittelupalvelu varmistavat sen, että vaativimmatkin tekniset ratkaisut toteutetaan yhdessä tilaajan kanssa keskustellen. Kokemuksesta tiedän, että Turun Rakennustuote Oy on luotettava ja laadukas kattotuolien valmistaja, joka on alan pioneeri Suomessa 40 vuoden kokemuksella.", Pekka Tähtinen sanoo.